Seksikumppani tuoksui vielä päivien päästä: "Jotain todella järkyttävää"
Metropolin toimittaja osui paikalle, kun äijien saunaillassa kerrottiin värikästä tarinaa sinkkumiehen naisreissusta, joka päättyi todella huonosti. Pääkaupunkiseudulla asuva kolmekymppinen mies vakuutti tarinan olevan totta.
-Totuus on tarua ihmeellisempää.
Kaikki alkoi siitä, kun mies tapasi viehättävän kaunokaisen vantaalaisessa ravintolassa. Illan aikana juotiin juomia ja tanssittiin, kunnes tuli valomerkin aika.
-Nainen pyysi luokseen, hän asui hotellissa Helsingin keskustassa. Lähdettiin sitten hänen luokseen taksilla. Minä maksoin, herrasmies avautui.
Aika pian siirryttiin pettingin kautta seksileikkeihin. Mutta sitten tapahtui jotain yllättävää.
-Minun piti vetäytyä. Syy oli aika lailla inha, enkä ole sellaista koskaan kokenut. Naisen alapää nimittäin tuoksahti niin pahalta, että meinasi tulla yrjö, mies kertoo.
Jotain keksittyään hän päätti ottaa taksin takaisin kotiinsa. Mutta sitten ongelmat vasta alkoivat.
-Meillä oli ollut sitä käsiseksiä, eikä se tuoksu lähtenyt sormistani ei sitten millään. Minä kokeilin kaikkea. Pesin pesuaineilla, sampoolla – upotin sormet jopa jugurttiin ja kierittelin niitä kukkamullassa, mutta turhaan. Se erite haisi niin kamalalta, että en tajua, miten se voi olla mahdollista, mies muistelee.
Lopulta haju väistyi, päivien päästä.
-Tämä on ollut kokemus, jota en koskaan unohda. Olen vain kiitollinen siitä, ettei meillä ollut suuseksiä, tosin se olisi ollut hajun vuoksi mahdotontakin. Jos partaani ja viiksiini olisi tarttunut tuo haju päiväkausiksi, en olisi voinut suurin piirtein elää.
Myöhemmin mies on lukenut terveyssivustoilta, että hajun voi aiheuttaa harmiton sekaflooratulehdus naisen alapäässä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kuningas Charlesin suru syvenee – ”Särkee Charlesin sydämen”
- Kasinorakastajan blogi: Mitkä pelivalmistajat nauttivat isointa suosiota 2025?
- Näin kävi Mikko Kuustosen ja Hanna Brotheruksen eromökille – kova vääntö luksuspytingistä
- Martina Aitolehdeltä paljastus Stefan Thermanin raha-asioista: ”Sil ei ollu oikeesti mitään”
- Prinsessa Catherinen tilanteessa merkittävä käänne – kova päätös tulevaisuudesta
- Mietitkö lainan hakemista ulkomaalaisesta pankista?
- Meghan Marklen isältä yllätyspäätös
- Chachi Hildén myöntää: ”On ollut vaikeaa”
- Tältä näyttää prinssi Harryn poika – kuin ilmetty isänsä
- Janni Hussin räväkkä uusi ulkonäkö hämmentää – ”Tutut kävelee ohi kun ei tunnista”