Pekka Sauri vaatii selvitystä Matti Inkisen rikosepäilyn julkistamisesta

Suomen mielenterveysliiton puheenjohtaja Pekka Sauri vaatii lisäselvitystä Matti ”Sig” Inkisen rikosepäilyn julkistamisesta. Useat mediat julkistivat ennen Inkisen reilun kuukauden takaista katoamista tiedon häneen kohdistuvista rikosepäilyistä.
Sauri kertoo medioille lähettämässään tiedotteessa seuraavaa:
Suomalaiset ovat jo useamman viikon ajan järkyttyneinä seuranneet SIG-yhtyeen laulajan, siviilissä mielisairaanhoitajana työskennelleen
Matti Inkisen kuolemaan liittyvää tapahtumasarjaa. Inkinen katosi samana päivänä, jona eräät tiedotusvälineet julkistivat tiedon hänen
poliisikuulusteluistaan rikoksesta epäiltynä.
Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu, että epäillyllä on mahdollisuus puolustautua. Mitä paheksuttavammasta epäilystä on kysymys, sitä vaikeampaa epäillyn on siitä puhdistautua, vaikka tuomio olisikin vapauttava. Jo pelkän epäilyn julkistaminen saattaa käydä epäillyn
kestokyvylle ylivoimaiseksi.
Koskaan emme saa tietää, mihin kuulustelut olisivat tässä tapauksessa johtaneet saati sitten, mihin mahdollinen oikeusprosessi olisi päätynyt. Sen tiedämme, että tieto kuulusteluista päätyi tavalla tai toisella julkisuuteen ja että Matti Inkinen löydettiin kuolleena Raisionlahdelta.
Kaksi kysymystä vaatii vastausta: Miten tieto Matti Inkisen kuulusteluista vuoti tiedotusvälineille? Millä perusteella tiedotusvälineet päättivät julkistaa saamansa tiedon? Molemmat kysymykset ovat kansalaisen oikeusturvan ja suomalaisen yhteiskunnan
luotettavuuden kannalta olennaisia.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi