Operaatio kivitalo, osa 3

Talonrakennusprojektimme on edennyt vaiheeseen, jossa rakennuksen pystytystä viimeistellään ja taloon vedetään sähköjä. Haastattelimme näitä työvaiheita toteuttamassa olleita ammattilaisia ja kyselimme heiltä neuvoja.

Pystytys, Pauli Lamminmäki

Pauli Lamminmäki on pystyttänyt ammatikseen taloja viiden vuoden ajan. Työhön hän ajautui ikään kuin vahingossa.
– Tein aiemmin sähköhommia, mutta oman talon rakennuksen jälkeen huomasin, että kivitalojen pystyttäjille olisi kysyntää, joten päädyin sitä kautta puolivahingossa alalle, Lamminmäki kertoo.
Talon saattaminen pystyyn ei välttämättä vaadi erityiskoulutusta, mutta siinä on kuitenkin omat niksinsä.

valiseina.jpg– Tällaisen talon pystyttäminen on periaatteessa yksinkertaista, mutta vaatii kuitenkin osaamista ja piirustusten ymmärrystä, että rakentaminen sujuu jouhevasti ja kaikki tapahtuu oikeassa järjestyksessä. Puutaloista homma eroaa siinä, että mikäli rakenteissa joku menee pieleen, sitä on huomattavasti työläämpi alkaa purkamaan ja korjaamaan, Lamminmäki kuvailee.
Suomessa talonrakennus on vaihtelevien vuodenaikojen armoilla. Töitä rakennuksilla tehdään maassamme kuitenkin ympäri vuoden. Muuraamalla pystytettävän kivitalon rakennuksessa on kuitenkin omat vaatimuksensa vallitsevien säiden suhteen.
– Periaatteessa kivitalonkin voi pystyttää mihin vuodenaikaan tahansa, mutta noin 15 asteen pakkanen on raja, jonka jälkeen täytyy löytää muita hommia, Lamminmäki täsmentää.

dsc_0171.jpgYksittäisistä harkoista kasattava rakennus eroaa monessa suhteessa oleellisesti valmiista elementeistä pystytettävään taloon. Aikaa kuluu luonnollisesti enemmän, mutta miten esimerkiksi työkustannukset eroavat toisistaan?
– Elementtitalo nousee parissa päivässä, kun taas harkoista muurattavan rakennuksen saattaminen vastaavalle tasolle kestää viikkoja. Kustannukset ovat kuitenkin molemmissa aika lähellä toisiaan. Elementeistä rakennettavassa talossahan valmiiden seinien hinta on laskettu talopakettiin, eli rakentajien palkka näkyy siellä, Lamminmäki laskeskelee.
Vaikka harkkotalo valmistuu hieman hitaammin verrattuna valmispakettiin, siinä on kuitenkin omat etunsa.
– Mielestäni kivitalon suurimmat edut verrattuna puutaloon tulevat esiin sitten, kun talo on valmistunut. Kivitalo on tiivis ja energiataloudeltaan aivan toista luokkaa kuin puutalo. Myös kestävyys ja talon arvon pysyminen ovat kivitalon etuja, Lamminmäki summaa.

Sähkötyöt, Sähköasennus Kohtamäki Oy.

dsc_0056.jpgViime keväänä 20 vuotta täyttänyt Sähköasennus Kohtamäki on monipuolinen sähköliike. Yritys tekee muun muassa sähkösuunnitelmia ja -asennuksia, murto- ja atk-verkkoasennuksia, kuntokartoituksia, energiakatselmuksia ja paljon muuta. Superwatti-nimen alta löytyy myös sähkötarvikemyyntiä aina valaisimista ilmalämpöpumppuihin. Superwatti-myymälät löytyvät Helsingistä ja Seinäjoelta.

Suunnitelmallisuus on sähkötöissä valttia

projektitalo-on-harjakorkeudessa.jpg– Sähkösuunnitelman teko lähtee meillä aina asiakkaan toiveista. Kun aloitamme sähkösuunnitelman teon, asiakas on yleensä miettinyt valmiiksi, mitä kaikkea hän haluaa ja paljonko rahaa on käytettävissä. Kun hänen toiveensa ovat selvillä, tehdään alustava suunnitelma, jota sitten voidaan muutella työn edistyessä, Markku Kohtamäki kertoo.
Talonrakennuksen yksi suurimmista haasteista on aikatauluissa pysyminen. Tämä vaatiikin rakentajalta tai rakennuttajalta ennakointia.

dsc_0025.jpg – Sähkötöitä pystytään tekemään muun rakentamisen ohessa, joten ne eivät venytä rakennusaikaa, mikäli töiden ajoitus on mietitty oikein. Asiakkaan kannalta on tärkeää, että hän ottaa yhteyttä asennusta tekevään yritykseen ajoissa, eikä samana päivänä, kun työt pitäisi aloittaa, Kohtamäki teroittaa.
Kuten monessa muussakin rakentamiseen liittyvässä, myös sähkötöissä kustannukset riippuvat pitkälti siitä, mitä halutaan. Nykyään taloon voi hankkia jos jonkinmoista automatiikkaa ja elämää helpottavaa laitetta.
– Sähkötöille on mahdoton sanoa mitään keskivertokustannusta, ihmisten toiveet ovat niin erilaisia. Hinta voi samankokoisessa talossa vaihdella 15 000 ja 50 000 euron välillä. Suosittelisin kuitenkin, että sähköissä ei lähdettäisi säästelemään, koska työt on kuitenkin halvempi ja helpompi tehdä rakennusvaiheessa kuin valmiiseen taloon, Kohtamäki ynnäilee.

siporexista-voidaan-tehda-myos-kaarevia-muotoja.jpgYrittäjiä on sähköalallakin monenlaisia. Talon rakennuttajan turvallisuuden vuoksi kannattaa kuitenkin miettiä, onko halvin tarjous aina se järkevin vaihtoehto.
– Asiakkaan tulee aina saada kaikki vaadittavat dokumentit tehdyistä töistä ja rakennukseen tulee suorittaa tietyt tarkastukset, jotta se olisi turvallinen, Kohtamäki painottaa.

Sähköasennus Kohtamäki Oy.
Vakkurinkatu 1, 60320 SEINÄJOKI puh 06-42 12 300 fax 06-42 12 333
Riihipellonkuja 3, 00390 HELSINKI puh 09-54 81 001 fax 09-54 81 002

www.superwatti.fi

Jätä vastaus