Dance-messu Agricolan kirkossa torstaina
Tällä viikolla Helsingin Agricolan kirkossa järjestettävässä Dance-messussa tanssivat trancen tahtiin sekä pappi että seurakunta. Viime keväänä Turussa ensi kertaa järjestetty messu on herättänyt kristillisissä piireissä keskustelua teknomusiikin soveltuvuudesta kirkon tiloihin. Raamattu on ennenkin käännetty uudelle kielelle, vastaavat Dance-messun järjestäjät.
Agricolan kirkko täyttyy jytkyttävästä house- ja trancemusiikista, seinille heijastuvat strobovalot ja pappikin tanssii itselleen hien pintaan. Tällainen on nyt kolmatta kertaa järjestettävä Dance+Pray -jumalanpalvelus. Vaikka DJ soittaa kaiuttimista uuteen muotoon sovitettuja virsiä, ja seurakunta voi tulla alttarille tanssimaan, kyseessä on silti kirkon perinteistä messukaavaa noudattava jumalanpalvelus ehtoollisineen ja saarnoineen.
– Me olemme halunneet tarjota messun, jossa on uusi kieli. Tässä tapauksessa se on musiikin kieli. Vaikka puitteet ovat perinteisestä jumalanpalveluksesta poikkeavat, niin sisältö on silti sama, kertoo Dance-messua vetävä pastori Kari Kanala.
Teknojumalanpalvelukset ovat keränneet suuren suosion Turussa. Viime keväänä Mikaelinkirkossa ensimmäistä kertaa järjestettyyn messuun osallistui yli 600 nuorta. Dance-messu herätti valtavasti keskustelua puolesta ja vastaan. Osan mielestä dance-musiikki ei sovi kirkon tiloihin. Kirkkopalvelujen kehityspäällikkö Jari Kupiainen kehottaa menemään ajassa taaksepäin.
– Mitä reformaation aikana tapahtui? Raamattu käännettiin omalle kielelle. Raamattu käännettiin tavalliselle ihmiselle ymmärrettävään muotoon. Tässä on ihan samasta asiasta kysymys. Me puhumme sitä kieltä, mitä nuoret aikuisetkin puhuvat, Kupiainen vastaa.
Nuoret osallistuvat myös itse Dance-messun tekemiseen. Tämä on pastorin mielestä hienointa koko jumalanpalveluksessa.
– Mitä muuta nuorisotyötä tekevänä pappina voi toivoa, kuin että asia lähtee nuorilta itseltään, Kanala sanoo tyytyväisenä.
Pastori sai hengellisen kokemuksen
Jumalanpalveluksessa liturgina toimivalle pastorille Dance-messu tuo virkistävää vaihtelua työarkeen. Tavallisesti rockia ja poppia kuunteleva pastori Kari Kanalalle Dance-messujen vetäminen on tarjonnut paitsi hien pintaan myös syvemmän kokemuksen.
– Luterilainen pastori saa ehkä kerran kymmenessä vuodessa hengellisen kokemuksen. Minä sain sellaisen Dance-messusta. Se oli yllättävää ja tuli puskista.
Helsingin Agricolan kirkossa maaliskuun 14. päivä järjestettävä Dance+Pray -jumalanpalvelus on osa kaupungissa järjestettäviä Pikkukirkkopäiviä. Tilaisuudessa kuullaan kristillisen dance-musiikin eturivin artistien tuotantoa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Kasinorakastajan blogi: Vuoden 2024 parhaat pelivalmistajat nettikasinoilla
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Erna Huskon järkytys – teki rikosilmoituksen
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä